Kemppiset Oy on 1992 perustettu vaativan tason neuvonantoa tarvitsevien asiakkaiden palvelemiseen, pääasiassa juridisissa ja tekijänoikeudellisissa kysymyksissä.

Jukka-Pekka Annala tuli vuonna 2020 yrityksen uudeksi omistajaksi ja Kemppiset aloitti keväällä 2021 uudenlaisen neuvonantopalvelun toimittamisen. Annalan monipuolinen kokemus rekrytoinnin ja henkilöstöalan parista luo pohjan yrityksen nykyiselle toiminnalle. Tuemme asiakkaitamme rekrytoinneissa, jotka ovat asiakasyritykselle harvoin tapahtuvia tai joissa valinnan osuvuudella on suuri merkitys yhtiön menestykselle ja kilpailukyvylle. Yrityksen uuden toimitusjohtajan tai talousjohtajan rekrytoinnin onnistumista ei voi mitata pelkästään hymiöillä tuulikaapissa olevan laitteen avulla. Siihen löytyy parempiakin tunnuslukuja (tuloslaskelmasta ja taseesta).

Kemppiset & CO on toki JP Annalan näköinen palveluntuottaja, mutta jokainen työ ja toimeksianto tehdään yhteistyössä jonkun oman alansa ammattilaisen tai isomman, toimeksiantoa varten koottavan tiimin kanssa.

& CO 

Ketä nämä CO:t ovat?

Unelmanamme on tarjota asiakkaillemme sellaisia korkealaatuisia neuvonantopalveluita, joita ei yleensä pysty hankkimaan yhdestä paikasta. Annalan ja kumppaneiden verkostot tekevät sen mahdolliseksi.   Kumppanit löytyvät muun muassa seuraavanlaisilta aloilta:

  • HR -osaajat

  • Rekrytointiverkostot ja yritykset – entiset kollegat maailmalta

  • Urheilujohtajat

  • Kasvuyritykset

  • Huippuvalmentajat

  • Taloushallinnon asiantuntijat

  • Pääomasijoittajat ja rahoituksen asiantuntijat

  • Vapaaehtoisorganisaatiot

  • Yhteiskunnalliset päättäjät

Palvelumme

  • Johdon ja erityisasiantuntijoiden rekrytoinnit

  • Strateginen neuvonanto yrityksen muutostilanteissa

  • Arviointitoimeksiannot. Vaativan tason henkilöarvioinnit ja johtoryhmän, hallituksen dynaaminen arviointi

Kuinka sen teemme?

Sinua, yritystänne ja ideaasi kuunnellen ja asiakasta kunnioittaen.

"Pessimisti ei pety. - Ja optimisti ei opi."

Caset

Ajankohtainen case.

Avoin hakemus - jätä meille CV:si!

Yhteys

KEMPPISET & CO

Jukka-Pekka Annala 050 444 4455 annala@kemppiset.fi Tampere

Annalan CV